Kim WistSmartBus opettaa nuorille nettietikettiä

Huawein suosittu ja kouluille maksuton SmartBus-konsepti on 5–6-luokkalaisille kohdennettu oppitunti, jossa taikuuden avulla opetellaan nettietikettiä. Hauskasta, mutta informatiivisesta show’sta jää lapsille hyvin mieleen nettimaailman sudenkuopat.

Koronan aikana nuorten ja lasten pahoinvointi on lisääntynyt. Yksi tekijä on netissä tapahtuva kiusaaminen, toinen taas somen eli sosiaalisen median aiheuttama paine, jossa seurattavasta henkilöstä syntyy epätotuudenmukainen kuva – seuraaja kokee itsensä vähempiarvoiseksi.

Huawei lanseerasi vuonna 2021 Suomessa kansainvälisen SmartBus-konseptinsa, jossa opetetaan netissä pinnan alla kuplivia asioita, kuten turvallisuutta, huijausten tunnistamista ja muiden huomioon ottamista. Tunnin mittaisessa koulutuksessa yhdistyy
nerokkaaksi tarinakokonaisuudeksi tärkeä tieto, käytännön vinkit sekä taikatemput.

– Lähtökohta on, miten internetti toimii lapsen näkökulmasta ja tavoitteena on lieventää netin negatiivisia vaikutuksia. Taikuus pitää tehokkaasti mielenkiinnon yllä, mutta siinä sivussa saa netin käytöstä totuudenmukaisen kuvan. Palaute on ollut yksinomaa hyvää ja keskustelu jatkuisi usein tunnin jälkeenkin, Huawein Senior Communications Manager Niklas Mannfolk selittää.

Netin maailma muuttuu jatkuvasti ja se on SmartBusissa otettu huomioon. Tuntikokonaisuuden suunnitellut ja toteuttava taikuri Kim Wist on havainnut, että opettajien määrä luokassa kasvaa tunti tunnilta, kun ensimmäisten oppituntien palaute kiirii opettajienhuoneessa. Niin oppilaat kuin opettajat seuraavat nousujohteista koulutusta herpaantumatta. Jälkikäteen Wist on kuullut, että myös osa lasten vanhemmista on tehnyt kertauksellisen Kompassi-testin, joka kertoo oman nettikäyttäytymisen tason.

– Opettajilla ei aina ole välttämättä käytössä viimeisintä tietoa, minkälainen lapsen maailma netissä on. Konseptin on kiitelty antavan myös opettajille uutta näkökulmaa opetukseen, Wist mainitsee.

Wist on Suomen suosituimpia taikureita sekä kysytyimpiä esiintyjiä. Hän innostui projektista jo ensimmäisessä puhelussa: oppitunnin aihe on tärkeä ja tietoa jaetaan inspiroivalla tavalla. Hän kokee, että nuorille opettaminen on antoisaa ja lasten palaute on
suoraa sekä rehellistä.

– Jos lapset tykkäävät, he ovat mukana täydestä sydämestä. Palkitsevinta ovatkin lasten reaktiot sekä keskustelut, joissa pohditaan aiheita yhdessä.

Huaweille tärkeintä on, että oppitunnin jälkeen jokainen pohtisi tarkemmin, kuinka sosiaalisessa mediassa toimii ja ymmärtäisi jaetun tiedon ja kuvien merkityksen pidemmän päälle. Kokonaisuudessa keskitytään myös empatiaan ja siihen, kuinka mahdollisesti muiden henkilöiden tiedot voivat olla vaarassa.

– Jokaisella tempulla on yhteys sisältöön ja sanomaan. Jotta lapsi rekisteröi opit, on tärkeää, että oppiminen on hauskaa, Mannfolk kehuu koulutussisällön yhdistyvän poikkeuksellisen saumattomasti taikuuteen.

– Koulu kerrallaan, haluamme lieventää netin negatiivisia hyvinvointivaikutuksia sekä ennaltaehkäistä netissä tapahtuvaa kiusaamista, hän toteaa.

Lähde: Huawei


Muuta luettavaa muualta

Lord Of The Rings – Mahtisormukset

Amazon Primen Mahtisormukset sarja on melkoinen esimerkki kalliilla rahalla tehdystä hienosta näytöksestä. Jakso toisensa jälkeen hienoa tietokonegrafiikkaa, näyttäviä maisemia, ja mitä erikoisempia tarinankäänteitä, joka valitettavasti saa aikaan sen, että vaikka sarja näyttää hyvältä, ja tuntuu hyvältä, se yrittää aivan liikaa, mutta siinä on kuitenkin jotain, mikä pitää otteessaan.