OnePlus syventää menestyksekästä yhteistyötään suomalaisen rap-ikonin, JVG:n, kanssa kesän kuumimpien Nord-puhelinlanseerausten myötä. Yhteistyön kipinä syttyi jo OnePlus Nord CE4 Lite 5G:n julkistuksen yhteydessä 24. kesäkuuta, ja nyt tämä dynaaminen duo jatkaa yhteistä taivaltaan tulevien Nord-mallien parissa. Kampanja näkyy ja kuuluu vahvasti digitaalisissa kanavissa, perinteisessä mainonnassa ja sosiaalisessa mediassa läpi kesän 2024.
OnePlussan ja JVG:n yhteinen tarina sai alkunsa jo neljä vuotta sitten OnePlus 8 -sarjan lanseerauksen yhteydessä. Suomi oli ensimmäinen Euroopan maa, jossa OnePlus lähti aktiivisesti etsimään artistia, jonka tarina heijastaisi brändin arvojen mukaista jatkuvaa kehittymistä ja eteenpäin menemisen asennetta. JVG:n tinkimätön työ ja menestyksekäs ura musiikkimaailmassa osuivat nappiin OnePlussan ”Never Settle” -filosofian kanssa. Tämän menestyksekkään yhteistyön myötä JVG on ollut mukana useissa OnePlussan merkittävimmissä lanseerauksissa, kuten OnePlus 9:n, OnePlus 10 Pron sekä aiempien Nord-mallien kampanjoissa.
Kulttuurista ja urheilusta inspiraationsa ammentava JVG on täydellinen kumppani OnePlussan Nord-sarjalle, joka tunnetaan innovatiivisista ja rohkeista ratkaisuistaan. OnePlus Nord CE4 Lite, joka saapui markkinoille kesäkuussa, on vasta alkusoittoa kesän kuumille Nord-uutuuksille.
“OnePlussalla on ollut jo pitkään käynnissä yhteistyö Suomen suosituimman rap-duo JVG:n kanssa. Alusta asti yhteistyössä on ollut täydellinen synergia ja JVG:n energia, positiivisuus ja heidän Never Settle -asenteensa ovat sopineet täydellisesti yhteen OnePlussan arvojen kanssa ja siksi halusimme heidät mukaan myös tämän kesän Nord -lanseerauksiin. OnePlus Nord CE4 Lite julkaistiin juuri, mutta se on vasta alkua.” kertoo OnePlussan Suomen maajohtaja Elias Salmi.
“Aloitimme yhteistyön OnePlussan kanssa neljä vuotta sitten ja olemme iloisia, että olemme voineet jatkaa tätä pitkäaikaista yhteistyötä uusien Nord -laitteiden parissa. Ensivaikutelmat uusista laitteista ovat erittäin positiiviset ja koetaan, että OnePlus sopii brändinä meidän tyyliin täydellisesti. Pysykää kuulolla niin pian kuulette tästä lisää!” sanovat JVG:n Jare Brand ja Ville Galle.
OnePlus Nord CE4 Lite 5G
Uusi OnePlus Nord CE4 Lite 5G tarjoaa huippuluokan ominaisuudet ja käyttäjäkokemuksen uskomattomaan 329 euron hintaan. Puhelimessa on tehokas 5100 mAh akku 80 W SUPERVOOC-pikalatauksella, 120 Hz AMOLED-näyttö ja optinen kuvanvakain varustettu Sony Lytia 600 -kamera. Lisäksi OnePlus tuo ensimmäistä kertaa keskihintaluokan puhelimiin innovatiivisen Aqua Touch -ominaisuuden, joka parantaa kosketusnäytön tarkkuutta märissä olosuhteissa.